YKSINÄINEN LASI VIINIÄ JA MAAILMAN SALAISUUDET

Astun keittiöön, ja siellä ne odottavat – rypäleet. Ei mitkään tavalliset rypäleet, vaan filosofisia, hieman sarkastisia rypäleitä, jotka tuntuvat tietävän enemmän elämästä kuin minä koskaan tulen tietämään.

Kaadan lasiin viiniä, koska se on zenin alku. Jokainen tippa kertoo tarinan, jonka kukaan muu ei kuule. Faktat ja fiktio tanssivat lasissani kuin kaksoset, jotka yrittävät ylittää toisiaan, mutta eivät koskaan ota ohjia täysin.

Kirjoitan tämän blogitekstin vain itselleni. Kuka lukee? Todennäköisesti vain minä – mutta se ei haittaa. Lukija ei ole tarinan ydin. Tarinan ydin on tämä hetki: hiljaisuus, lasi kädessä ja rypäleiden salainen kuiskaus, joka muistuttaa, että elämä on yhtä aikaa makeaa, hapanta ja naurettavaa.
Ja sarkasmi? Se ei koskaan katoa. Se istuu vieressä, hymyilee, ja muistuttaa, että vaikka maailma olisi hiljaa, sinä voit silti purra totuutta täydellä voimalla.

Kippis siis itselle, rypäleille ja kaikelle sarkasmille, joka tekee tästä hetkestä merkityksellisen. 🍷

HALLITUSTI HAISTA PASKA HALLITUS

Hallittua puhetta

Ne lupaa, ne päättää, ne puhuu. Ja mitä se meille oikeasti on? Paskaa. Sanoja ilman helvetin merkitystä, tekoja ilman järjen häivää. Kaikki on aina "parasta kansalle" ja lopputulos on että kansalle tulee lisää paskaa niskaan. Mutta nehän ne vaan istuu siellä hienoissa huoneissa ja taputtelee toisiaan selkään että hyvä me.

Tässä on nyt kaksi niistä. Ne pääroolit. Ne joiden naamoja nähdään eniten. Ne jotka väittää tekevänsä tätä "meidän hyväksi". Otetaan ne nyt käsittelyyn. Ilman käsineitä. Ilman asiallisuutta. Ilman vittu mitään kaunisteluja.

Sinä. Sä olet se joka väittää puhuvasi kansan puolesta ja samalla sun oma ääni kuulostaa siltä että sä olet jossain tärkeässä kokouksessa selittämässä jotain vitun byrokratiaa jota kukaan ei jaksa kuunnella. Sä olet se joka kirjoittaa someen pitkiä tekstejä joissa sä selität miten "asiat ovat monimutkaisia". Ei ne ole. Ne on ihan helvetin yksinkertaisia. Sä leikkaat sieltä missä sattuu niitä jotka ei pysty puolustautumaan. Se on sun koko poliittinen ohjelma.

Sä puhut "vastuullisuudesta". Mitä vittua sä tiedät vastuullisuudesta? Sä et ole koskaan ollut vastuussa kenellekään muulle kuin itsellesi ja sun puoluekoneistolle. Kun sun kirjoitukset tuli ilmi, sä selittelit että "se oli eri aikaa" ja "konteksti pitää ymmärtää". Vitun konteksti. Sä kirjoitit paskaa, sä jäit kiinni, ja nyt sä teeskentelet että se ei tapahtunut koskaan. Se on sun tapa. Kieltäminen, vähättely, ja sitten "mennään eteenpäin". Sä et mene eteenpäin. Sä kuljet samaa paskareittiä ja toivot että kukaan ei muista.

Sun naama. Se vakava ilme kun sä puhut kameralle. Sä luulet että sä näytät uskottavalta. Sä näytät siltä että sä olet juuri haistanut paskan ja yrität olla näyttämättä sitä. Se on se ilme. Ja se on sun jokaisessa kuvassa. Koska se paskan haju tulee sun omasta puolueesta ja sun omista päätöksistä.

Sä et ole mikään kansanäänitorvi. Sä olet vaan yksi ääni lisää siellä helvetin paskamyllyssä. Ja se ääni kuulostaa siltä että joku raaputtaa kynnellä taulua.

Sinä. Sinä siellä harmaassa puvussa. Se joka aina sanoo "meidän on tehtävä vaikeita päätöksiä". Tiedätkö mikä on vaikea päätös? Se että joutuu valitsemaan lämmityksen ja ruuan välillä. Se on vaikea päätös. Sun vaikea päätös on se että minkä vitun konsulttifirman raporttiin sä uskot tänään. Sä et tiedä mitään vaikeasta.

Sä olet se joka hymyilee kameralle ja kättelee ja on "valtiomiesmäinen". Mikä vitun valtiomies? Sä olet kauppatieteilijä joka on eksynyt huoneeseen jossa pitäisi olla johtajuutta. Sä luulet että talouslukujen vilistely on politiikkaa. Se on laskentaa. Se ei ole johtamista. Sä et johda mitään. Sä vaan luet niitä numeroita ja teet niistä johtopäätöksiä jotka on suoraan sieltä mistä sun kaverit maksaa.

Sun koko olemus huokuu sitä että sä olet aina ollut se kiltisti istuva luokan hiljainen joka nostaa käden ja odottaa että opettaja antaa luvan puhua. Ja nyt sä olet pääministeri. Ja sä edelleen odotat että joku antaa sulle luvan. Sä et tee mitään oma-aloitteisesti. Sä seuraat. Sä reagoit. Sä et johda. Sä olet reaktio, et toimija.

Sä puhut "vakaudesta". Vakaus tarkoittaa sun suussa sitä että mikään ei muutu. Koska jos mikään muuttuu, sun pieni harmaa maailma menee sekaisin. Sä et halua muutosta. Sä haluat että kaikki pysyy samana paitsi että köyhiltä leikataan vähän lisää ja rikkaat saa vähän lisää. Se on sun visio. Se on sun "Suomi". Vitun surullista.

Sun naama on kuin seinä johon on unohtunut hymy. Se ei ole aito. Se on liimattu sinne. Ja se irtoaa aina kun joku kysyy oikeasti vaikean kysymyksen. Silloin sä katsot johonkin muualle ja sanot "se on hyvä kysymys". Se ei ole hyvä kysymys. Se on kysymys johon sulla ei ole vastausta.

KLASSIKKO LAUSEITA AI VITTU ETTÄ

"Hallitus leikkaa sieltä, missä se on vähemmän haitallista." 

Tämä on se klassikko. "Vähemmän haitallista." Kelle? Sulle? Sä et ole kokenut yhtäkään näistä leikkauksista. Sä et tiedä miltä tuntuu kun Kelan tuki pienenee, kun terveyskeskusmaksu nousee, kun hammashoitoon ei pääse. Sä istut siellä sun turvassa ja päättelet että tämä on "vähemmän haitallista". Sä et tiedä vitun haitasta mitään.

"Vaikeita päätöksiä on tehtävä." 

Tämä on sun jokaisen puheen kertosäe. "Vaikeita päätöksiä." Kerro nyt yksi. Yksi vaikea päätös jonka sä olet joutunut tekemään. Yksi päätös joka on koskenut sua henkilökohtaisesti. Yksi päätös joka on tehnyt sun omasta elämästä vaikeampaa. Et sä pysty. Koska sun vaikeat päätökset on aina muiden ongelmia.

"Se oli huumoria." 

Tää oli se kun sun vanhat kirjoitukset tuli julki. Ne kirjoitukset missä sä kirjoitit asioita joita ei voi sanoa ääneen. Ja sun selitys: "Se oli huumoria." Vitun huumoria. Kerro nyt vielä yksi vitun huumorivitsi. Kerro se ääneen. Kerro että mikä siinä oli hauskaa. Et sä pysty. Koska se ei ollut huumoria. Se oli sun ajatuksia.

"Kyllä tämä tästä." 

Tämä. Tämä lause yksinään on syy miksi sua vituttaa. "Kyllä tämä tästä." Ei se mene. Se ei mene mistään. Se menee huonommaksi. Ja sä sanot sen aina kun tilanne on kaikkein huonoin. Se on sun tapa sanoa "mä en tiedä mitä tehdä mutta mä en voi myöntää sitä".

"Me kuulemme kansaa." 

Tämä on se mikä saa veren kiehumaan. "Me kuulemme kansaa." Te ette kuule. Te ette halua kuulla. Jos te kuulisitte, te ette voisi tehdä tätä mitä teette. Jos te oikeasti kuulisitte niitä ihmisiä joiden elämää te paskotte, te ette pystyisi nukkumaan yöllä. Mutta te nukutte. Te nukutte oikein hyvin. Koska te ette kuule. Te ette halua kuulla.

MITÄ NE OIKEASTI SANOO KUN NE AVAA SUUN 


Sanot "vastuullisuutta" ja tarkoittaa "leikkauksia".
Sanot "kansan asiaa" ja tarkoittaa "omaa uraa".
Sanot "asiallista keskustelua" ja tarkoittaa "olkaa hiljaa".

sanoo "vakautta" ja tarkoittaa "ettei mikään muutu".
sanoo "vaikeita päätöksiä" ja tarkoittaa "päätöksiä jotka ei koske mua".
sanoo "yhteistä Suomea" ja tarkoittaa "Suomea jossa minä olen johdossa".

Ne yhdessä sanoo "hallitus tekee töitä" ja tarkoittaa "me istutaan kokouksissa ja te kärsitte".
TE KAKSI

Te istutte siellä. toinen omassa kulmassa, toinen omassa. Te vihaatte toisianne. Se näkyy. Se näkyy siinä miten te vältätte toistenne katsetta. Se näkyy siinä miten te puhutte toistenne ohi. Se näkyy siinä miten teidän koko hallitus on yksi vitun pakkoavioliitto jossa kumpikin osapuoli odottaa että toinen tekee virheen niin pääsee eroon.

Te ette usko toisiinne. Te ette luota toisiinne. Te ette kunnioita toisianne. Ja te väitätte että teillä on yhteinen päämäärä. Ainoa yhteinen päämäärä on se että te pysytte siellä. Se on ainoa asia joka teitä yhdistää. Pelko siitä että joku muu tulee tilalle.

Saksikäsi, Sä tiedät että sun aikasi on rajallinen. Sun retoriikka kyllästyttää. Sun some-kliseet ei toimi enää. Sun "kansan asialla" -pelleily on alkanut näkyä läpi. Ja sä tiedät sen. Siksi sä olet niin kireä. Siksi sä suutut niin helposti. Siksi jokainen kritiikki on "hyökkäys". Koska sä tiedät että se on totta. Ja se pelottaa sua.

Harmaa pukuinen, Sä tiedät että sä et ole johtaja. Sä tiedät että sä olet siellä koska kukaan muu ei halunnut sitä paskaa työtä. Sä tiedät että sun oma puoluekin katsoo sua sillä ilmeellä että "mitä vittua sä oikein teet". Ja sä yrität pitää sen naaman. Sen vakavan naaman. Sen "kaikki on hallinnassa" -naaman. Mutta se ei ole. Mikään ei ole hallinnassa. Ja sä tiedät sen.
JA SE VITUTUS

Se on meillä. Se on niillä jotka joutuu teidän päätöstenne alle. Se on niillä jotka menettää. Se on niillä jotka yrittää selvitä. Ja te ette koskaan tule tuntemaan sitä. Te ette koskaan tiedä miltä tuntuu kun laskut kasvaa ja tili ei riitä. Te ette koskaan tiedä miltä tuntuu kun joku harmaa mies puvussa päättää sun elämästä ilman että se tietää susta mitään.

Mutta me tiedetään. Me tiedetään miltä se tuntuu. Ja me tiedetään kuka sen tekee. Se olette te.

Saksikäsi, Sä olet siellä sun somekuplassa luulemassa että sä olet jotain. Sä olet vaan yksi niistä jotka kusee alas päin ja luulee että se on sateenkaari.

Harmaa pöksy, Sä olet siellä sun harmaudessa luulemassa että sä olet vakaus. Sä olet vaan se tyyppi joka ei uskalla tehdä mitään ja kutsuu sitä viisaudeksi.

Te olette kaksi saman paskan eri puolta. Ja me ollaan täällä katsomassa.

Haistakaa vittu.

Molemmat. Joka vitun päivä. Aina kun avaatte suun. Aina kun näytätte naamanne. Aina kun väitätte tekevänne tätä "suomen hyväksi".

Haistakaa pitkä, kipeä, syvä, mätä vitun paska.

Kiitos ja anteeksi. Mennyt tunteisiin. 

– Vihaiset viinirypäleet

TYHMÄ TÖITÄ TEKEE

TYÖ TYÖ TYÖ- SE MUT SYÖ SYÖ SYÖ

Lopeta teeskentely! Koko elämäsi on rakennettu valheen varaan: “Löydä unelmatyösi, niin elämäsi on täydellistä.” Vitun naurettavaa. Suurin osa ihmisistä vihaa työtään, tappaa aikaansa ja myy elämänsä paskapalkan takia.

1. Työ ei määritä sinua – se on vain raha

40–60 tuntia viikossa paskaduunia? Et ole sen takia arvokkaampi ihminen. Lopeta uskomasta siihen paskaan, että ura on elämäsi tarkoitus. Työ on vain väline laskujen maksamiseen – ei sielusi mittari.

2. Uupuminen ei ole sinun vikasi

Väsynyt, helvetin uupunut ja vituttaa? Kaikki pauhaavat: “Sinun pitäisi rakastaa työtäsi.” PASKAA! Se, että uupuu, johtuu järjestelmästä, joka pitää sinua nöyränä ja kontrollissaan.

3. Raha ei tee onnelliseksi – lopeta feikkaaminen

Menestys mittaillaan rahassa, mutta raha ei poista tylsyyttä, vitutusta tai yksinäisyyttä. Silti ihmiset ja kulttuuri pumppaavat sinuun valhetta: “Työ on pyhä!” Vitun paskaa.

4. Lopeta paskaduunin jumalointi

Jos haluat elää, lopeta teeskentely. Työ ei ole jumala. Käytä aikaasi siihen, mikä oikeasti kiinnostaa: luovuus, oppiminen, ihmiset – elämä itse, ei pomosi tai some-algoritmin käskyt.

5. Totuus lyhyesti:

Työ ei pelasta sinua – sinä pelastat itsesi. Jokainen,
joka uskoo urapaskaan, elää toisen unelmaa. Herää vitun oikeasti!

Loppusointu: Työ ei ole elämäsi tarkoitus. Se on vain paskaa, jota myydään sinulle. Lopeta valehtelu. Lopeta teeskentely. Ota elämäsi hallintaan – muuten olet vitun orja loppuelämäsi.

TUULAHDUS

FUCKING WIND

Tuuli ulvoo kuin joku kirottu peto, repii kaiken rauhan riekaleiksi. Ikkunat helisee, ovet natisee, eikä mikään pysy paikallaan. Tämä ei ole mikään kevyt kevättuuli – tämä on raivostuttava, hermoja repivä myrsky, joka tunkee jokaiseen rakoon ja pakottaa muistamaan olemassaolonsa joka sekunti.

Hiukset menevät solmuun sekunnissa, hengittäminenkin tuntuu työläältä kun vastatuuli lyö kasvoille kuin märkä rätti. Ulos ei voi mennä ilman että koko keho kiristyy ärsytyksestä. Ja se ääni – jatkuva, lakkaamaton ujellus, joka porautuu kallon sisään ja tekee keskittymisestä mahdotonta.

Miksi sen pitää olla näin loputonta? Miksei se voi vain lakata hetkeksi? Kaikki tuntuu sekavalta ja levottomalta, pelkästään siksi että tuo typerä, armoton tuuli ei osaa olla hiljaa.

On päiviä, jolloin ei vaan vittu kiinnosta – eikä sitä tarvitse kaunistella.Kaikki ympärillä tuntuu vaativan jotain: ole tehokas, ole motivoitunut, ole parempi. Ja reaktio siihen on suora ja rehellinen: haistakaa nyt kaikki paska. Ei jaksa. Ei huvita. Ei kiinnosta tippaakaan.

Ja kyllä, tiedän mitä “pitäisi” tehdä. Tiedän tasan tarkkaan ne samat neuvot, joita kaikki jaksaa toistaa. Mene lenkille. Tee lista. Aloita pienestä. Ihan kuin se auttaisi silloin kun pää on täynnä pelkkää vastarintaa. Kun jokainen solu huutaa vastaan, ei siinä auta mikään vitun tsemppauspuhe.

Tämä ei ole mitään söpöä “olen vähän väsynyt” -meininkiä. Tämä on sitä, kun kaikki tuntuu turhalta ja koko touhu vituttaa. Kun pieninkin asia ärsyttää ja jokainen vaatimus tuntuu liialta. Ja mitä enemmän yrittää pakottaa itseään, sitä enemmän alkaa kiehua.

Ehkä tässä ei ole mitään korjattavaa juuri nyt. Ehkä tämä on vain se piste, jossa mitta on täynnä. Ja silloin ei tarvitsekaan yrittää olla järkevä tai rauhallinen. Saa olla ärsyyntynyt. Saa olla kyllästynyt. Saa olla täysin kiinnostumaton.Koska joskus rehellisin tila ei ole mikään zen-rauha. Se on tämä: suora, karkea ja täysin suodattamaton vitutus. Myös tuulesta

-🍇

OLETKO SÄ JO KUOLLUT?

Jos haluat, että elämä tuntuu joltain muultakin kuin pelkältä suorittamiselta, verojen maksulta ja kuoleman odottamiselta tässä digitaalisessa helvetissä, sun on tehtävä tietoinen vallankumous sun omassa arjessa.

Tässä on se lista, joka ei löydy miltään ”life coachilta”, vaan joka on revitty suoraan tästä meidän ajasta:

1. Lopeta itsesi vertaaminen muihin – se on itsemurha sielulle

Jokainen vertailu on sielunmurha. Sä ruoskit itseäsi muiden filtteröidyillä valheilla ja annat algoritmin määritellä sun arvon. Se on sairas peli, joka on suunniteltu tekemään susta rikkinäinen kuluttaja.

Sun arvo ei ole mikään saatanan sijoitus taulukossa. Kun vertaat, sä annat valtikan viholliselle.

Pysähdy. Sun säröt tekee susta ihmisen, ei datayksikköä. Tapa vertailu ennen kuin se tappaa sut. Älä ole kopio – ole totta.

2. Etsi asioita, joita sä teet ilman yleisöä

Jos jokainen hetkesi pitää kuvata ja raportoida, sä et elä – sä suoritat mainoskampanjaa. Olet muuttanut itsesi omaksi PR-toimistoksesi, joka myy sielunsa tykkäyksinä ihmisille, jotka eivät edes välitä susta.

Se on huomion prostituutiota.

Kun teet asioita vain muiden silmille, sun todellinen minä kuihtuu ja jäljelle jää vain tyhjä kiiltokuva. Ota elämäsi takaisin: tee jotain vitun siistiä ja pidä se omana tietonasi.

Sä et ole olemassa yleisöä varten. Jos et pysty tekemään mitään ilman todistajia, olet jo kuollut sisältä.

3. Panosta ihmisiin, jotka näkee sut ilman filttereitä

Lopeta se saatanan digitaalisen ruumiisi koristelu. Sä tuhlataat elämäsi kiillottamalla valheellista julkisivua ihmisille, jotka eivät edes kusis sun päälle, jos sä olisit tulessa. Samaan aikaan ne harvat, jotka tuntevat sut oikeasti, jäävät vaille sun huomiota.

Sä et tarvitse seuraajia, sä tarvitset todistajia sun olemassaololle. Ihmisiä, jotka uskaltavat katsoa sua silmiin silloin, kun susta on loppunut filtteriin sopiva valo ja sä olet pelkkää rikkinäistä lihaa ja verta. Rakenna heimo, älä brändiä. Brändi on kuollut tuote, heimo on sun elämänlanka tässä sairaassa koneistossa.

Jos sun suhteet on pelkkää emojien vaihtoa ja reaktioiden kyttäämistä, sä olet jo hävinnyt. Valitse aito läsnäolo tai kuole yksin. Kaikki muu on pelkkää kohinaa matkalla hautaan.

4. Hyväksy tylsyys ja tyhjä tila

Sä olet dopamiini-nisti, joka pelkää omaa hiljaisuuttaan enemmän kuin kuolemaa. Joka kerta, kun kaivat puhelimen esiin hississä tai jonossa, sä luovutat. Olet opettanut aivosi siihen, että tyhjyys on vihollinen, vaikka se on ainoa paikka, missä voisit kohdata itsesi.

Tämä jatkuva häly on henkinen lobotomia. Se pitää sut liian kiireisenä, jotta et ehtisi kyseenalaistaa tätä paskaista järjestelmää.

Ota tylsyys aseena takaisin. Istu siinä saatanan hiljaisuudessa ja anna ahdistuksen nousta, kunnes se palaa loppuun. Vasta kun uskallat kohdata tyhjyyden ilman pakoa, huomaat kuka olet – ja kuinka paljon olet antanut muiden määritellä sut.

Tylsyys on ainoa hetki, kun olet vapaa.

5. Tee jotain merkityksellistä muille kuin itsellesi

Lopeta se saatanan itsekeskeinen märehtiminen. Me elämme ajassa, jossa "itsekehitys" on vain koodinimi sille, että sä tukehdut omaan napaasi. Järjestelmä haluaa sut uskomaan, että olet olemassa vain itseäsi varten, koska itsekäs ihminen on heikko, yksinäinen ja helposti ostettavissa.

Sä et löydä tarkoitusta uusista joogapöksyistä tai feedin optimoinnista. Sä löydät sen vasta, kun unohdat itsesi ja teet jotain, mistä on hyötyä muille – ilman, että saat siitä tykkäyksiä.

Auta. Puolusta. Toimi. Aito merkitys syntyy vastuusta, ei kuluttamisesta. Kun palvelet jotain itseäsi suurempaa, murrat ne kahleet, joilla sut on kytketty omaan epävarmuuteesi.

Lakkaa olemasta projekti ja ala olla ihminen. Maailma palaa, ja sä säädät vieläkin sun profiilikuvia. Tee jotain, millä on oikeasti väliä.

REHELLINEN PUHE

Onko rehellinen puhe enää sallittua?

Tuntuu, että tänä päivänä pitää pureskella joka sana kolme kertaa ennen kuin sen uskaltaa sanoa ääneen.

Ei siksi, että yrittäisi olla kohtelias, vaan siksi, että pelkää, kuka suuttuu.

Yksi väärä sana, yksi väärä sävy, yksi väärä mielipide ja booom, olet joko vihapuhuja, besserwisser, tai joku ongelmainen tyyppi, jolla on väärä ajattelutapa.

Ja mikä pahinta? Monet ovat jo oppineet pitämään turpansa kiinni. Ei siksi, että heillä ei olisi mitään sanottavaa, vaan koska he tietävät, että rehellisyys maksaa. Työpaikalla se voi maksaa paikan. Somessa se voi maksaa maineen. Ystäväpiirissä se voi maksaa kutsun juhliin. Hiljaisuuden hinta

Nyt eletään aikaa, jossa totuutta saa sanoa vain, jos se on kauniisti paketoitu ja poliittisesti hyväksytty. Kaiken pitää olla siloteltua, varovaista, hajutonta ja mautonta. Sano mitä tahansa, kunhan se ei ärsytä ketään.

No arvaa mitä? Elämä on ärsyttävää.

Yhteiskunta on täynnä ongelmia, jotka eivät ratkea hymyllä ja kivalla emojilla. Rehellinen puhe ei tarkoita vihaa. Se tarkoittaa sitä, että uskaltaa sanoa: “tämä on pielessä.”

Mutta nykyään jos sanot niin, joku huutaa heti: “negatiivinen ihminen”! Ihan kuin ainoa hyväksyttävä asenne olisi teennäinen positiivisuus.

Rehellisyys on radikaali teko – miksi pelko pureskelee sanamme?
Sellainen, jossa maailma palaa ympärillä mutta sinä hymyilet ja postaat “tsemppiä kaikille".

Kun rehellisyys tukahdutetaan, tilalle tulee valheellinen hiljaisuus. Ja siinä hiljaisuudessa mätä leviää: korruptio, tekopyhyys, huono johtaminen, typerät päätökset.

Ehkä olisi aika lopettaa pelko. Ehkä olisi aika puhua taas suoraan, ilman filtteriä ja ilman sitä ikuista “entä jos joku loukkaantuu” -varmistusta.

Koska jos kaikki vain myhäilevät ja nyökyttelevät, mikään ei muutu. Rehellinen puhe ei ole rikos. Se on ainoa tapa pitää tämä maa järjissään.

Ja jos se joskus vituttaa jotakuta, se on vain merkki siitä, että osuit oikeaan.

Totuus ei ole aina kaunis, mutta se on aina tarpeellinen. Ja jos rehellisyys sattuu, ehkä se kipu on just se, mitä tämä maa tarvitsee herätäkseen.

Minä valitsen nimimerkin, jotta minun ei tarvitse valita sanojani.

Täällä ei hymyillä kuvitteellisille kotiyleisöille tai postata tsemppichatteja maailman palaessa.

Täällä puhutaan niin kauan kuin happea riittää.

-Vihaiset viinirypäleet🍇

NYKYPASKASTA

MIHIN KATOSI SIELU, TAITO JA KAPINA?

Olenko se vain minä, vai onko nykyajan hittilistoista tullut yksi suuri, itseään toistava sirkus?

Nykyajan “kapinalliset” räppäävät siitä, kuinka paljon heillä on rahaa, kuinka kalliita heidän autonsa ovat ja kuinka monta tonnia maksaa kello ranteessa. Se ei ole kapinaa systeemiä vastaan – se on systeemin perseennuolemista.

Missä vaiheessa tästä tuli se suunta, johon musiikki meni?

Jos näiltä tyypeiltä otetaan läppäri ja efektit pois, jäljelle jää vain vaivaantunut hiljaisuus ja epävireinen mörinä, joka saisi variksetkin häpeämään. 

Ja silti – näitä tyyppejä ihaillaan.

HENKISESTI KÖYHÄÄ MUSIIKKIA

Nykyinen musiikki on henkisesti köyhää.

Punkissa oli kyse siitä, mitä sulla on pään sisällä.
Nykyräpissä on kyse vain siitä, mitä sulla on päälläsi.

Ja se, jos mikä, on vitun surullista.

On oikeasti pelottavaa katsoa, kuinka ala-asteikäiset hoilaavat mukana biisejä, jotka ihannoivat elämäntapaa, joka johtaa joko vankilaan tai totaaliseen tyhjyyteen. Missä vaiheessa musiikista tuli pelkkä lista rikoksia ja luksustuotteita?

Mä vittu kysyn vaan.

KUN REHELLISYYS KORVATTIIN "TÄYDELLISYYDELLÄ"

Aikoinaan Sex Pistolskaan ei yrittänyt täydellisyyttä. 

Ne yritti olla rehellisiä. 

Ne kuulostivat joskus paskalta.
Ne näyttivät sekavilta.
Ne sanoivat asioita, jotka vituttivat ihmisiä.

Se oli koko pointti.

Nykyään musiikki rakennetaan niin, ettei kukaan loukkaannu ja kaikki ostavat. Kaikki on hiottu, testattu ja varmistettu. Ei riskiä, ei säröä, ei tunnetta.

Se on turvallista.
Ja siksi se on helvetin tylsää.

PUNKIN KATOAMINEN = SELKÄRANGAN KATOAMINEN

Punkissa oli selkäranka.

Se ei kysynyt lupaa.
Se ei miellyttänyt.
Se ei myynyt itseään helposti.

Nyt tuo selkäranka on kadonnut valtavirrasta.

Punk ei oikeasti kadonnut – se potkittiin vittuun tieltä, jotta tilalle saatiin kiillotettua, turvallista ja myyvää paskaa.

Tätä kutsutaan kehitykseksi.
Todellisuudessa se on vitun taantumaa.

AUTOTUNE- VIIMEINEN NIITTI

Autotune ei ole enää työkalu.

Se on keppi, jolla hakataan kaikki persoonallisuus kuoliaaksi. Ei tarvitse osata laulaa, ei tarvitse kuulostaa ihmiseltä – kunhan kuulostat “oikealta” algoritmin mielestä.

Ja pahinta?

Näitä autotune-räppäreitä ihaillaan. Ihannoidaan ihmisiä, jotka mumisevat päihteistä, väkivallasta ja siitä, kuinka kallis takki tai auto heillä on.

Siinäkö on uusi esikuva?

Se ei ole kapinaa.
Se on kuluttamisen mainos ,jossa on joku vitun biitti päällä.

Totuus, joka vituttaa

Punk ei kadonnut.

Yleisö muuttui.

Liian moni valitsee mieluummin kiillotetun valheen kuin epätäydellisen totuuden. On helpompi kuunnella samaa autotune -mössöä kuin kohdata jotain, mikä oikeasti tuntuu joltain.

Ja niin kauan kuin tämä jatkuu, musiikki pysyy turvallisena, onttona ja vitun tylsänä.

ONKO KAPINA KUOLLUT VAI MYYTY?

Musiikin pitäisi olla peili. Sen pitäisi näyttää maailma sellaisena kuin se on – rosoisena, epätäydellisenä ja sielukkaana.

Kun punk syntyi, se ei tarvinnut hienoja autoja tai prosessoitua ääntä vakuuttaakseen ketään. Se tarvitsi vain totuuden.

Nyt “kapina” tarkoittaa kalliimman vyön ostamista ja laulutaito on korvattu efektillä, joka tekee ihmisestä robotin.

Se on surullinen kehityskulku.

EHKÄ ON AIKA VAATIA ENEMMÄN

Jos annamme periksi tälle muoviselle paskalle, menetämme musiikin tärkeimmän tehtävän:

kyvyn yhdistää meidät johonkin aitoon ja inhimilliseen.

Älä tyydy siihen, mitä algoritmit sinulle syöttävät. Etsi ne artistit, jotka uskaltavat olla epätäydellisiä. Ne, joilla on jotain sanottavaa muustakin kuin lompakon paksuudesta.

Musiikki ei ole kuollut.

Mutta se on hukkumassa autotunen ja tyhjän uhoamisen alle.

Ja jos mitään aiotaan pelastaa, se ei tapahdu klikkaamalla seuraavaa listahittiä – vaan valitsemalla kuunnella jotain, mikä oikeasti tuntuu joltain.