NYKYPASKASTA

MIHIN KATOSI SIELU, TAITO JA KAPINA?

Olenko se vain minä, vai onko nykyajan hittilistoista tullut yksi suuri, itseään toistava sirkus?

Nykyajan “kapinalliset” räppäävät siitä, kuinka paljon heillä on rahaa, kuinka kalliita heidän autonsa ovat ja kuinka monta tonnia maksaa kello ranteessa. Se ei ole kapinaa systeemiä vastaan – se on systeemin perseennuolemista.

Missä vaiheessa tästä tuli se suunta, johon musiikki meni?

Jos näiltä tyypeiltä otetaan läppäri ja efektit pois, jäljelle jää vain vaivaantunut hiljaisuus ja epävireinen mörinä, joka saisi variksetkin häpeämään. 

Ja silti – näitä tyyppejä ihaillaan.

HENKISESTI KÖYHÄÄ MUSIIKKIA

Nykyinen musiikki on henkisesti köyhää.

Punkissa oli kyse siitä, mitä sulla on pään sisällä.
Nykyräpissä on kyse vain siitä, mitä sulla on päälläsi.

Ja se, jos mikä, on vitun surullista.

On oikeasti pelottavaa katsoa, kuinka ala-asteikäiset hoilaavat mukana biisejä, jotka ihannoivat elämäntapaa, joka johtaa joko vankilaan tai totaaliseen tyhjyyteen. Missä vaiheessa musiikista tuli pelkkä lista rikoksia ja luksustuotteita?

Mä vittu kysyn vaan.

KUN REHELLISYYS KORVATTIIN "TÄYDELLISYYDELLÄ"

Aikoinaan Sex Pistolskaan ei yrittänyt täydellisyyttä. 

Ne yritti olla rehellisiä. 

Ne kuulostivat joskus paskalta.
Ne näyttivät sekavilta.
Ne sanoivat asioita, jotka vituttivat ihmisiä.

Se oli koko pointti.

Nykyään musiikki rakennetaan niin, ettei kukaan loukkaannu ja kaikki ostavat. Kaikki on hiottu, testattu ja varmistettu. Ei riskiä, ei säröä, ei tunnetta.

Se on turvallista.
Ja siksi se on helvetin tylsää.

PUNKIN KATOAMINEN = SELKÄRANGAN KATOAMINEN

Punkissa oli selkäranka.

Se ei kysynyt lupaa.
Se ei miellyttänyt.
Se ei myynyt itseään helposti.

Nyt tuo selkäranka on kadonnut valtavirrasta.

Punk ei oikeasti kadonnut – se potkittiin vittuun tieltä, jotta tilalle saatiin kiillotettua, turvallista ja myyvää paskaa.

Tätä kutsutaan kehitykseksi.
Todellisuudessa se on vitun taantumaa.

AUTOTUNE- VIIMEINEN NIITTI

Autotune ei ole enää työkalu.

Se on keppi, jolla hakataan kaikki persoonallisuus kuoliaaksi. Ei tarvitse osata laulaa, ei tarvitse kuulostaa ihmiseltä – kunhan kuulostat “oikealta” algoritmin mielestä.

Ja pahinta?

Näitä autotune-räppäreitä ihaillaan. Ihannoidaan ihmisiä, jotka mumisevat päihteistä, väkivallasta ja siitä, kuinka kallis takki tai auto heillä on.

Siinäkö on uusi esikuva?

Se ei ole kapinaa.
Se on kuluttamisen mainos ,jossa on joku vitun biitti päällä.

Totuus, joka vituttaa

Punk ei kadonnut.

Yleisö muuttui.

Liian moni valitsee mieluummin kiillotetun valheen kuin epätäydellisen totuuden. On helpompi kuunnella samaa autotune -mössöä kuin kohdata jotain, mikä oikeasti tuntuu joltain.

Ja niin kauan kuin tämä jatkuu, musiikki pysyy turvallisena, onttona ja vitun tylsänä.

ONKO KAPINA KUOLLUT VAI MYYTY?

Musiikin pitäisi olla peili. Sen pitäisi näyttää maailma sellaisena kuin se on – rosoisena, epätäydellisenä ja sielukkaana.

Kun punk syntyi, se ei tarvinnut hienoja autoja tai prosessoitua ääntä vakuuttaakseen ketään. Se tarvitsi vain totuuden.

Nyt “kapina” tarkoittaa kalliimman vyön ostamista ja laulutaito on korvattu efektillä, joka tekee ihmisestä robotin.

Se on surullinen kehityskulku.

EHKÄ ON AIKA VAATIA ENEMMÄN

Jos annamme periksi tälle muoviselle paskalle, menetämme musiikin tärkeimmän tehtävän:

kyvyn yhdistää meidät johonkin aitoon ja inhimilliseen.

Älä tyydy siihen, mitä algoritmit sinulle syöttävät. Etsi ne artistit, jotka uskaltavat olla epätäydellisiä. Ne, joilla on jotain sanottavaa muustakin kuin lompakon paksuudesta.

Musiikki ei ole kuollut.

Mutta se on hukkumassa autotunen ja tyhjän uhoamisen alle.

Ja jos mitään aiotaan pelastaa, se ei tapahdu klikkaamalla seuraavaa listahittiä – vaan valitsemalla kuunnella jotain, mikä oikeasti tuntuu joltain.